Aidot ruusut, jotka kestävät vuosia

lauantai 20. toukokuuta 2017




Muistan, että olen nähnyt ensimmäisen kerran kuvan tämäntyyppisestä kukkaboxista jo vuosia sitten. Ihana, ajattelin heti jo silloin. Arvelin, että niitä tuskin saa mistään Suomessa ja mielessä kävi myös DIY-versio. Asia jäi, kunnes törmäsin tässä taas vähän aikaa sitten näihin kukkaboxeihin, tällä kertaa instagramissa, ja silloin vasta tajusin idean. Nämä ruusut ovat siis aitoja, mutta ne on käsitelty, niin että ne kestävät jopa vuosia (tarkemmin n.1-2 vuotta). Olen nyt huomannut niitä kutsuttavan nimellä Forever roses tai Infinty roses.



Tämä oma ruusulaatikkoni on toteutunut äitienpäivälahjatoiveeni ja tuliainen mieheltä työmatkalta Saksasta.  Ihanat ja erilaiset äitienpäiväruusut siis tänä vuonna. Fleurs de paris ei itseasiassa nimestään huolimatta ole ranskalainen vaan saksalainen. Klassinen tyyli on kuitenkin napattu Pariisista, ja uppoaa tähän kukkahulluun aina Pariisista haaveilevaan täysin. Muitakin vastaavia kukkakauppoja varmasti on, myös ehkä juuri Pariisissa. Suomesta sellainen vielä puuttuu. Tässäpä bisnesidea. Tämän liikkeen mustavalkoinen hillitty tyyli on minusta erityisen kaunis. Ruusuja toki saa monissa muissakin väreissä ja esimerkiksi klassiset burgundinpunaiset ruusut olisivat varmasti kauniit, mutta itselleni toivoin tyylilleni uskollisena nämä valkoiset kukat.
 Jos joku muukin on miettinyt mistä vastaavia saa ja haaveillut omastaan, niin matkaa Saksaan ei tarvitse pelkän kukkaboxin takia ainakaan varata. Huomasin nimittäin, että Fleurs de Paris toimittaa ruusuja myös Suomeen. Muita vastaavia kukkakauppoja voi löytää esimerkiksi Instagramista jo ylempänä mainitsemillani hakusanoilla  #infinityroses ja #foreverroses .




Kuten alussa mainitsin, niin suunnittelin aikoinaan myös tällaisen kukkaboxin tekemista DIY-projektina, sillä eihän tämän tyyppisen kukkaboxin tekeminen kovin vaikeaa olisi. Silkkikukista tällaisen voisi tehdä helpoiten, mutta aidoista se tietysti on kaunein. Tällaista käsittelyä en tietenkään osaa, joten itse tehdyssä versiossa aidothan toki sitten lakastuisivat melko nopeasti. Aidoissa (normaalissa ajassa lakastuvissa) vain on se ongelma, että koska ne tarvitsevat vettä, se  asettaa laatikolle vaatimukset. Laatikon sisään pitäisi laittaa astia, joka pitää vettä. 
Tämä aito versio riittää itselleni hyvin, mutta itsetehtynäkin tällainen laatikko voisi olla ihana lahja vaikka pian juhliville ylioppilaille. Jos päätän / ehdin tuollaista joskus kokeilla, niin lupaan kertoa siitä teillekin.

Kiitos vielä miehelle ja pojille tästä ihanasta lahjasta!

TallennaTallenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!