Magnoliahuumaa

torstai 1. kesäkuuta 2017



Rehasin sitten kukkahulluna koko perheen viikko sitten Helsinkiin nähdäkseni tämän näyn.
Voin kertoa, että kannatti!
Mies tietää jo, että lempikukkani magnolian täydellisen kukkimishetken perässä seikkaillaan joka kevät pitkin Helsinkiä. Pojat sen sijaan eivät varsinkaan ruuhkassa olleet kovin innostuneita tästä retkestä. Onneksi olin pakannut pojille eväät mukaan, ja yhden pysäkin taktiikalla päästiin perille. Tai no... oikeastaan alkuperäisessä suunnitelmassa olisimme ajaneet ensin Viikkiin asti, koska Viikin magnoliapuiden kukintaa en ole koskaan nähnyt, enkä nähnyt sitten nytkään. Tämä Puu-Käpylän loistomagnolia riitti kuitenkin minulle, koska se oli juuri parhaimmillaan ja niin upea.



Sattumalta talon asukas ja magnoliapuun aikoinaan istuttanut rouva tuli ulos, kun minä hiippailin tieltä käsin ihastelemassa puuta. Huikkasin, että saanko ihastella puuta ja ottaa siitä muutaman kuvan. Hän sanoi ehdottomasti, ja kysyi haluanko tulla pihaan. Ei tarvinnut kahta kertaa kutsua. Siinä vaiheessa paljastin, että olen itse asiassa tullut katsomaan hänen magnoliaansa Espoosta, eikä tämä ole edes ensimmäinen kevät. Rouva hymyili, että en ole ainut, joka hänen magnoliapuutaan tulee tai pysähtyy ihastelemaan. Puu-Käpylän Kalervonkadun magnolia onkin ihan nähtävyys. Minä tietysti käytin tilaisuuden hyödyksi ja kyselin rouvalta hänen magnoliapuustaan ja kokemuksiaan sen hoidosta.



Tämä magnolia on kuulemma jo 23-vuotias, mutta se kukki ensimmäisen kerran vasta kahdeksantena keväänään. Sen jälkeen se on kukkinut joka ikinen kevät. Talon asukas kertoi hukanneensa puun mukana tulleen lapun, eikä ollut varma lajikkeesta. Minä sanoisin, että tämä on loistomagnolia, päätellen sen kukkien muodosta ja väristä. Loistokkaalta se todella näyttikin.
Kukinta oli juuri parhaimmillaan viikko sitten. Omistajankin mielestä tänä vuonna sen kukinta oli erityisen kaunis. Minä olen siis pari vuotta sitten nähnyt tämän magnolian ensimmäsen kerran, mutta silloin kukat olivat vielä aikalailla nupulla. Nyt kukat olivat kauniisti auki ja kukkia kasvoi paikoittain jopa tiiviinä ryppäinä, ja ne olivat todella suuria, minun käden kokoisia.
23 vuodessa tästä magnoliasta on kasvanut suuri, ja rouva kertoikin, että oli joskus aikonut leikata sitä, mutta kuullut sitten, että magnoliaa ei saa leikata.
Kukat sointuvat kauniisti talon seinän sävyyn ja koristeellisen ikkunan eteen. Puu näyttää varrmasti upealta myös sisältä, mutta sinne en sentään itseäni kutsunut. Puun kohdalla olevan ikkunan remonttiakin oli siirretty sen takia, että nuput eivät tärveltyisi. Jopa ikkunan kunnostajat olivat ymmärtäneet nuppujen vaalimisen.
Toisenkin hauskan tarinan kuulin puuhun liittyen. Vastapäisessä rakennuksessa on seurakunnan tila ja siellä oli ollut juhlat. Sieltä oli ihmetelty, että kyllä ihmiset kaikenlaista tekevät, kun ovat laittaneet puun täyteen rusetteja.



Rouva ei kuulemma ole puutaan juuri hoitanut. Leikata, kun ei saa ja lannoittanutkaan hän ei sitä ole kuin kompostimultaa joskus sille heittänyt. Paikka on siis kaikesta päätellen magnolialle suotuisa, kun se näin kukoistaa. Lämmin seinusta ja suojassa tuulelta, ja niin tämä kaunokainen antaa parastaan aina keväisin koko kadulle ja kaikille ohikulkijoille tai meille paikalle saapuville fanaatikoille.


Rouva oli selvästi ylpeä puustaan, ja niin minäkin olisin, jos tällainen pihassa kasvaisi. Itse asiassa saattaa vaikka joskus kasvaakin. Haave omassa pihassa kasvavasta magnoliasta tulee nimittäin toteutumaan, koska haimme tällä viikolla pihallemme magnolian taimen. Omaan pihaan valitsin Japaninmagnolia-lajikkeen. Siinä on valkoiset kukat, ja se pärjää suotuisalla paikalla hyvin, aina Keski-Suomen korkeudella asti. Saa nähdä, koska siihen saadaan ensimmäiset kukat, ja miten se ylipäätään selviytyy. Meidän piha on todella valoisa, joten aurinkoa ja lämpöä sen ainakin pitäisi saada.

2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän upea tuo magnoliapuu! Ja kuinka symppistä, että pääsit vielä kuulemaan puusta sen omistajalta :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä uskomattoman kaunis puu! Ymmärrän rakkautesi.
    Asiasta ihan toiseen, muistatko mikä teidän uuden kodin lattia on? Onko se joku timberwisen parketeista?
    Marie

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!