TUKHOLMA: Tunnelmallinen aamiaispaikka

torstai 2. marraskuuta 2017



Eilen lupasin tärppejä Tukholmaan, ja tässä niistä ensimmäinen; tunnelmallinen aamiaispaikka. 
Koska en ole mikään laivamatkojen suuri ystävä, taktikoimme niin, että lähdimme illalla lähtevällä laivalla, joka oli aamulla perillä. Tylsä laivamatka nukuttiin ja heti aamulla oltiin jo Tukholmassa. Sattumalta  Snickarbacken7, jota olimme miettineet aamiaispaikaksi, oli ihan meidän hotellin vieressä. Veimme vain tavarat hotellille, ja suuntasimme kahvilaan.



Oikeastaan kyseessä ei ole vain kahvila, vaan kahvilan, gallerian ja sisustusliikkeen yhdistelmä. Me olimme liikeellä heti, kun kahvila avattiin, joten sisustusliike ei vielä ollut auki. Sekin näytti kiinnostavalta, vaikka sitä en kuviin tällä kertaa saanut tallennettua.




Hyvä kahvi, herkulliset leivät, luonnonjugurttiannos ja raikas tuorepuristettu appelsiinimehu maistuivat. Kuitenkin parasta tässä kahvilassa on sen tunnelmllisuus, joka syntyy kiinnostavan tilan ja taiteen yhdistelmästä. Tällaiset paikat ovat matkoilla parasta, jotain omalaatuista, jota ei voi toistaa, mutta josta voi inspiroitua.


Pienempi pojista nukahti rattaisiin sopivasti aamu-unille, ja ehkä kynttilätunnelma rauhoitti isompaakin, ja niin saimme kaikki rauhoittavan hetken ja hyvän aloituksen päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!